Hyvinvointiloma

Kauhajoen Eläkkeensaajat hyvinvointilomalla.

Lähdettiin viettämään lomaviikkoa Kankaanpäähän 4.4.2022. Ajomatka oli haasteellinen, ilman suhteen, mutta perille päästiin. Ilmoittautumaan ja sitten yhteiseen infopalaveriin, jossa saimme tietoa tulevasta viikko-ohjelmasta ja tutustuimme talon liikunta ja muihin tarpeellisiin tiloihin. Meidän ryhmän vetäjänä toimi liikunnanohjaaja Jaana ja hänellä oli mukanaan ohjaaja-harjoittelija. Mukavaa ohjelmaa olivat keksineet ensimmäiselle päivälle, tunnistettiin kuvista lauluja, siinä olikin miettimistä. Sen jälkeen päivälliselle, joka oli monipuolista, niin aamupalalla kuin lounaallakin, tämän varmasti moni huomasi loppuviikosta vyötäröllään.

Viikko jatkui erilaisten aktiviteettien muodossa, ulkoliikuntaa vesijumppaa, bocciaa, curlingia, keilausta, sisäliikuntaa eri muodoissa, keskusteluryhmä psykologi Pekka Kallion kanssa. Synnynnäiset psykolokiset perustarpeet. Omaehtoisuus (olla oma itsensä) Kyvykkyys, esim. aikaansaaminen. Läheisyys, yhteenkuuluvuus, omien ihmissuhteiden vaaliminen,esim, tällaisilla aiheilla keskustelua.

Pitkästä aikaa voitiin järjestää myös karaokea, johon meidänkin naiset osallistuivat Karhuttaret nimellä ja lauluksi valittiin Pojat. Innokkaita yksin/kaksin laulajiakin iloksemme oli omastakin porukasta. Tanssiakkin voimme laulajien säestyksellä.

Vapaa-ajanohjelmaa löytyi monenlaista, joita oli järjestetty klo 16:ta jälkeen. Kädentaitoa, keilausta, ilma-aseammuntaa, joogaa, kankaanpainantaa, uintia ja saunomista, kuntosalia, jossa moni kävi tutustumassa, bingoa, joka tuntui olevan monien muidenkin ryhmien mielestä hauskaa,voittojakin tuli meidän ryhmän pelaajille.Suosittua oli myös tanssitreenit johon mekin kiitettävästi osallistuimme,kaikkia ei millään pystynyt kokeilemaan. Todettiin, että yhteisillä matkoilla pääsee paremmin tutustumaan porukkaan.

Henkilökunta oli iloista ja miellyttävää. Kyseltyäni mielipidettä viikosta kaikki tykkäsivät, ei muuta kun kahden vuoden päästä porukkaa kokoon ja anomusta vetämään.